Kasvua liiketoimintakaupalla

Teimme liiketoimintakaupan, jonka yhteydessä Eneroc Oy:n ylläpidettäväksi tuli useita uusia asiakkuuksia alkaen 1.1.2021. Tiimiimme liittyi samassa yhteydessä kaksi taitavaa ohjelmisto-osaajaa. Tavoitteemme on kaupan myötä keskittyä ohjelmisto- ja teknologiaosaamiseen entistä vahvemmin. Toivotamme uudet asiakkaat tervetulleiksi ja pyrimme vastaamaan tuleviin kehitystarpeisiin luotettavasti ja laadukkaasti.

Totetutimme hinnastotyökalun Provet Cloud -järjestelmään

Provet Cloud on pohjoismaiden johtava eläinklinikoiden hallintajärjestelmä. Se sisältää monipuolisia rajapintoja, joiden avulla järjestelmään voidaan integroida muita järjestelmiä tai sen toiminnallisuutta voidaan laajentaa. Toteutimme Finnish Net Solutions Oy:n tilauksesta (Nykyinen Nordhealth) hinnastotyökalun Provet Cloud -järjestelmään asiakkaan tarvitsemien määrittelyjen mukaisesti. Hinnastotyökalun avulla voidaan tehdä esimerkiksi monipuolisia muutoksia palveluiden hintoihin erilaisten kriteerien ja mallien pohjalta. Enerocilla on … Lue lisää

Tilinpäätös vuodelta 2018 valmis

Tilinpäätös vuodelta 2018 on valmistunut. Asiakasmäärämme kasvoi 35,5 prosenttia verrattuna vuoteen 2017 ja työllistimme 5 uutta henkilöä. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme.

Toteutimme mobiilisovelluksen Activergo Oy:lle

Toteutimme mobiilisovelluksen, joka auttaa Activergoa kehittämään tuoleista entistä parempia. Mobiilisovelluksen avulla voidaan seurata liikeratoja ja tieteellisesti tutkia erilaisten tuoliratkaisujen vaikutusta kehon aktiivisuuteen. https://activergo.fi/

Olemme Tekesin hyväksymä palveluntarjoaja

Tekes on hyväksynyt Eneroc Oy:n innovaatiosetelin palveluntarjoajaksi. https://www.tekes.fi/rahoitus/pk-yritys/innovaatiosetelin-palveluntarjoajat/ Innovaatioseteli on 5000 arvoinen yrityksen tuotteen innovointiin käytettävä seteli. Innovaatioseteli on tarkoitettu vakiintunutta liiketoimintaa (yrityksellä on liikevaihtoa vähintään yhdeltä päättyneeltä tilikaudelta) harjoittaville pk-yrityksille, jotka haluavat käynnistää innovaatiotoiminnan. Yrityksellä tulee olla kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava uusi tuote- tai palveluidea. Innovaatiotoiminta tarkoittaa toimenpiteitä, joilla yritys kehittää tuotteitaan, palvelujaan tai prosessejaan, … Lue lisää

Taloautomaation VPN-järjestelmän toteutus

Toteutimme energian käytön seuranta- ja laskutusjärjestelmän, joka pohjautuu vahvasti salattuun VPN cloud -palveluun. Näin rakennusten järjestelmät eivät ole suorassa yhteydessä internetiin vaan kaikki tapahtuu virtuaalisesti yrityksen omassa sisäverkossa. Järjestelmän kautta voidaan lukea lämpöpumppujen energian kulutusta ja tuottoa, sähkömittareita sekä ohjailla puhaltimia ja muita taloautomaatiojärjestelmiä. Järjestelmä tukee myös manuaalista lisädatan tuomista CSV-taulukossa sellaisesta tiedosta, jota ei … Lue lisää

Sevalia Oy:n sivustouudistus

Uudistimme Sevalia Oy:n verkkosivustot uuteen uskoon. Hakukonenäkyvyyttä ja visuaalisuutta parannettiin. Sevalia tarjoaa siivouspalvelua edullisesti kotitalouksille.

Eneroc Oy täyttää 10 vuotta

Eneroc juhlistaa 10 vuoden ikäistä liiketoimintaa julkaisemalla lukuisan määrän uusia tuotteita ja uudistuksia.   Ajas Asiakashallinnan selainversio Uusi selaimella käytettävä Asiakashallinta yhdistää vanhan internet-ajanvarausten hallinnan ja perinteisen Ajas työpöytäohjelmiston hyviä puolia yhteen järjestelmään. Jatkossa ohjelmistoa voidaan käyttää nettiselaimen kautta lähes miltä tahansa päätelaitteelta, kuten matkapuhelin, tablet tai työpöytäkone. Uusi hallinta on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja … Lue lisää

Tec4 tuotteille uudet verkkosivut

Korkealaatuiset Tec4 moottorinkäsittelyaineet ovat nyt saatavilla myös Suomessa. Toteutimme asiakkaallemme uudet verkkosivut, jotka noudattavat tuotteen brändiä ja alkuperäisiä graafisia valintoja. Samalla sivusto on myös uudistunut ja raikas skaalautuen hyvin mobiililaitteille. Sivut osoitteessa http://www.tec4.fi

Security Eye:n uudet kansainväliset verkkosivut

Turvallisuuspalveluita ja älykkäitä turvaratkaisuja tarjoavan Security Eye International -yrityksen uudet responsiiviset verkkosivut toteutettiin asiakkaan toimittaman graafisen ulkoasumäärityksen mukaisesti. Sivusto on toteutettu 9 kieliversiona: suomi, ruotsi, norja, tanska, viro, latvia, liettua, puola ja englanti. Sivut osoitteessa http://www.securityeye.fi